Juhannusyön aarnivalkeat

Japanilaisia virvatulia

Juhannuksen kunniaksi muutama sana virvatulista. Aarteiden paikkaa merkitseviä virvatulia kutsuttiin aarnivalkeiksi, joita tyypillisesti nähtiin juuri juhannusöinä. 

Virvatulet olivat asumattomilla alueilla nähtyjä valoilmiöitä, jotka näkyivät yleensä hieman maanpinnan yläpuolella ja toisinaan myös juuri vedenpinnan yllä. Niitä oli eri värisiä ja yleensä ne huojuivat tai hyppelehtivät, joskus jopa liikkuivat paikasta toiseen. Sana virva tarkoittaakin väreilyä.

Virvatulia on yleensä nähty samoilla paikoilla ja tietyillä alueilla niistä on pitkät perinteet. Joskus harvoin niihin saattoi liittyä jopa outoja ääniä. Luonnontieteellisesti virvatulet selittänee suosta tai vesistöistä nousseen metaani. Muitakin mahdollisia tieteellisiä selityksiä on.

Virvatulet eivät olekaan puhtaasti suomalainen ilmiö, vaan ne tunnetaan useimpien kansojen parissa. Meillä ja muuallakin on uskottu niiden olevan henkiolentojen valoja. Ne ovat saattaneet houkutella harhaan tai vahingoittumaan. 

Saksalaisen taiteilijan näkemys

Viravatulia on liitetty myös kummitteluun. Eräiden liekin muotoisten virvatulten nimi oli liekkiö. Niitä on ajateltu aavelinnuiksi tai surmatun lasten sieluiksi. Liekkiö ei tehnyt pahaa kellekkään, mutta se saattoi häiritä ohikulkevia ulinalla tai itkulla.

Salaa tapetun lapsen ajateltiin yrittävän kertoa tapahtumasta. Länsimaissa liikkuu kulkutarinana kertomus, jonka mukaan valoja olisi nähty onnettomuuspaikoilla. Hautausmaan virvatuli saattoi kertoa pienen henkiolennon, kakkiaisen läsnäolosta. 

Meillä uskottiin, että aarnivalkean alla saattoi olla aarre. Myös metalliesiintymiä on etsitty aarnitulten paikoilta esimerkiksi Outokummussa on sanottu palaneen virvatulia.

Leprehaun oli irlanti-
lainen aarteenvartija

Aarnivalkeat paloivat aarnihautojen päällä. Aarnihaudat olivat taianomaisia paikkoja, joihin oli kätketty aarre. Samankaltaisia tarinoita on kerrottu muuallakin Euroopassa. Joskus lappalaisten ja taruolentojen katsottiin jättäneen jälkeensä aarteita

Aarnihaudalla oli vartijana oli yleensä haltija. Tarinoita aarteenvartijoista tiedetään muualtakin kuin meiltä. . Jos mies oli rikas, saatettiin uskoa hänen löytäneen aarnihaudan.

Varsinki juhannusyön virvatulten uskottiin näyttävän aarnihautojen paikkaa. Virvatulen ilmestyminen aarnihaudalle merkitsi otollista aikaa nostaa aarre haudasta. Joskus aarteessa oli taika (uhri), joka esti aarteen nostamisen muulloin kuin tiettynä aikana, usein juuri juhannusyönä. Monesti aarteen nostamiseen tarvittiin myös liki mahdoton tunnusteko.

Hyvää Juhannusta kaikille ja pitäkää silmät auki aarnivalkeiden varalta. 👻

Blogi siirtyy nyt totuttuun tapaan kesälomalle ja palailee elokuussa.