 |
| Penninki Sigtunasta CC-BY-4.0 Kansallismuseo |
Euroopassa keskiaika oli monin paikoin pitkä, yli tuhatvuotinen ajanjakso. Suomen historiassa keskiaika alkaa vasta 1200-luvulla ja päättyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvun alkupuolella. Kristin-uskon myöhäisestä saapumisesta ja kirjoitustaidottomuudesta* johtuen, keskiaika oli Suomessa paikoin hyvin lyhykäinen ajanjakso.
Keskiaika on historiallisesti aika vanhan-ajan (Antiikin ja sitä aiemman ajan) ja uudenajan (Renesannssista alkaen) välissä. Se jatkui hieman maantieteellisestä alueesta riippuen noin 400-1500 jaa. Suomessa keskiaika alkoi kuitenkin vasta Ristiretkien ja Ruotsin valloituksen myötä, vaikka kristinuskon ensimmäiset vaikutteet olivatkin saapuneet jo aiemmin ja maassamme oli jo pieniä määriä uuden uskon tunnustajia.
Suomen historiassa keskiaikaa edelsi rautakauden myöhäisvaihe, jota kutsutaan usein viikinkiajaksi (n. 800/825-1025/1100). Kautta rautakauden ja keskiajan vaihteessa kutsutaan ristiretkiajaksi. Jotkut ovat halunneet kutsua aikaa myös varhaiskristillliseksi ajaksi tai lähestysajaksi. Ristiretkien alkusysäyksenä Itämerren alueella oli mitä suuremmassa määrin paavi Eugenius III:n bulla 1147, jossa hän lupasi syynninpäästön pakanoille, jotka ottivat ristin kantaakseen.
Ristiretkiä Suomeen
Ristirektiajalla Suomi oli sekä läntisen että itäisen kirkon lähetystyön kohteena. Suomen kirkollisessa sanastossa on vaikutteita sekä idästä (Raamattu, pappi, risti). Tämä viittaa siihen, että ainakin ortodoksimunkit olivat meillä varhain liikkeellä. Kristinusko saapui Suomeen melko pian lännen ja idän kirkon eron jälkeen, mikä lienee kiihdyttänyt lähetystyön kilpajuoksua.
Ristiretkiaika alkaa tanskalaisten ja ruotsalaisten Suomeen tekemien ristiretkien myötä 1100-luvun loppupuolella. Tanskalaiset tekivät Suomeen ristiretkiä ainakin 1191 ja 1202. On mahdollista, että he olisivat olleet liikkeellä jo 1187. Tanskalaisissa purjehdusoppaissa on Suomenlahdella tanskalaisia nimiä ja ristiretkeläisten linnoituksissa Sipoossa ja Porvoossa on selkeästi jäänteitä tanskalaisista.
 |
| Pyhän Henrikin sargofagi, n. 1415-1420, kuvaa ristiretkeä Varsinais-Suomeen. PD. |
Ruotsalaiset tekivät Varsinais-Suomeen mahdollisesti ensimmäisen ristiretken 1150-luvulla. Toisen ristiretken hämäläisiä vastaan 1249-1250 ja kolmannen ristiretken karjalaisia vastaan 1293. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla oli ristirektissä ilmeisesti työnjako niin, että tanskalaiset ristiretkeilivät Suomenlahdella ja ruotsalaiset Pohjanlahdelta käsin.
On mahdollista, että myös saksalaiset olisivat olleet liikkeellä hämeessä 1200-luvulla. Tähän viittaavat kuitenkin ilmeisesti vain kirkkojen nimet sekä kirkkoherrojen ja voutien saksalaisuus. Keskiaikainen lähdeaineisto on valitettavasti vajavaista ja ristiretkistä kertova lähdeaineisto on valitettavasti aina tapahtumia myöhäisempää.
Ristirektiajalla Suomeen tehtiin sotilaallisia hyökkäyksiä paitsi läntisten ristiretkien, myös itäisen Novgorodin joukkojen toimesta. Novgorodilaisissa kroniikoista tiedetään ainakin hyökkäyksestä Hämeeseen. Hyökkäykset lienevät kohdistuneet Vanajan kauppakeskukseen, joka oli myöhäisrauta-kautinen kauppapaikka ja suurkylä. Osa hyökkäyksistä saattoi kohdistua myös Hakoisten linnavuoren varustuksia vastaan.
Novgorodin hyökkäykset jatkuivat keskiajalla päättyivät vasta Pähkinäsaaren rauhaan 1323, joka solmittiin Laatokan Pähkinälinnassa. Laatokka kuului rauhansopimuksen mukaan Novgorodin alueeseen.
Kristilliset ja pakannalliset vaikutteet ristiretkiajalla
Ristiretkiajan päättymis-ajankohtana pidetään hetkeä, jolloin alueella siirryttiin yleisesti kristilliseen hautaukseen. Muinaiset suomalaiset uskoivat elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, minkä vuoksi he antoivat vainajalle hautalahjoja mukaan tuonpuoleiseen.
| Korulöydöt, 1050-1100 CC-BY-4.0 / Museovirasto |
Suomessa oli kuitenkin kristillistä vaikutteita jo melko varhain. Tästä kertovat vaikkapa Euran alueen muinasjäännökset ja Piispan Henrikin tarun suomalaisten nimet (Lalli*2 - mahdollisesti Laurentius ja Kerttu - Gerhrud). Itse legenda on peräisin 1200-luvun lopulta, vaikka tapahtumat tapahtuvat noin vuoden 1150 paikkeilla. Tapahtumasta kertoo myös jo 1600-luvulla muitiin merkitty kansanomainen piispa Henrikin surmavirsi sekä satakuntalainen ja varsinaissuomalainen kansanperinne.
Rautakaudelta on Suomesta löytynyt jonkin verran ns. ristiriipuksia. Löytöjä on nelisenkymmentä ja niitä on 1000-luvulta eteenpäin. Ruotsin Birkan haudoissa ristit ovat yleensä naisten haudoissa, Suomesta ne on löydetty lähinnä miesten haudoista. Skandinaaviaan kristinusko levisikin ilmeisesti naisten kautta, kun taas Suomen hautojen kohdalla on epäilty, että kauppiaat olisivat kantaneet ristejä kaupankäyntiä edistääkseen.
| Ristiriipuksia ristiretkiajalta CC-BY-4.0 Museovirasto |
Tätä teoriaa on myös kritisoitu mm. siksi, että hautaan siirrettynä höydyllinen merkki poistui suvun käytöstä. Ymmärrettävää kuitenkin on, että ristiä ei voida pitää varmana merkkinä kantajansa uskonnosta.
Olennaista on konteksti: onko kyseessä esine-rikas rautakautinen hautaus vai itälänsi-suuntainen esineetön kristillinen hautaus. Risti perinteisessä hautauksessa voi olla merkki kahden kulttuurin välitilasta (eli synkretismistä) ja varmanpäälle pelaamisesta. On myös mahdollista, että ristejä olisi tässä vaiheessa käytetty taikakaluina.
Suomen hautojen sukupuolijakauma on myös epäselvää, sillä määrittely on tehty pääasiassa esinelöytöjen perusteella. Tämä voi antaa vääristyneen kuvan vainajien sukupuolesta. Lastenhaudat, joissa ristiriipukset ovat ainoa koru, on houkuttelevaa olettaa, että kristilliset tavat olivat hautaajille tuttuja. Kenties lapsen kohdalla ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä on tuntunut tavallista houkuttelevammalta.
Paitsi miekkoja, on Suomessakin haudoista löydetty myös mm. keihäitä. Rautakaudella keihäänkärjet oli pääosin tehty raudasta, vaikka muitakin materiaaleja voitiin käyttä. Oli sekä heitto- että lähitaistelukeihäitä. Niitä käytettiin taistelujen ohella myös metsästykseen. Sana keihäs on germaanista lainaa kielessämme. Ruotsalaisessa aineistoissa keihäs on miekkaa yleisempi, todennäköisesti liittyen Odin-myytteihin. Historiallisella ajalla käsitys keihäistä oli arkisempi.
Ristiretkiaikainen puukko, CC-BY-4.0 Museovirasto |
Keihäitä on löydetty runsaasti sekä Suomen että Ruotsin rauta-kautisilta asuinpaikoilta. Johtuen rautakauden rauhdan pehmeydestä, keihäillä oli tapana takertua panssareihin, jolloin siirryttiin käyttämään miekkoja.
Keihäs oli kuitenkin tehokas ase ratsasstajia vastaan. Pohjoismaissa hevosella ei rautakaudella kuitenkaan todennäköisesti ollut samanlaista merkitystä kuin keskiajan katolisilla alueilla. Toisaalta pistokeihäillä on voitu miekkoja paremmin taistella tiheässäkin metsässä. Lisäksi keihäät olivat edullisia valmistaa, eivätkä vaatineet pitkää koulutusta käyttääkseen. Keihäät olivat Pohjoismaissa yleisiä aseita keskiajan lopulle saakka.
Myöhäisrautakaudella olivat yleiset ns. säiläkirjoitetut miekat. Suomen kalmistoista on löydetty 151 tällaista miekkaa. Määrä on eurooppalaisesti runsas. Väärin kirjoitetut tekstit ja kirjaimia imitoivat merkit olivat tyypillisiä pohjoismaisille miekoille. Tämä selittyy sillä, että miekkoja valmistettiin paikallisesti Pohjoismaissa keskieurooppalaisia malleja kopioiden.
Joitain ristiretkiaikaisia löytöjä
Euran Luistarin kalmisto on keski- ja myöhäisrauta-kautinen ruumiskalmisto, joka sijaitsi Kauttuan rautakautisen kylän yhteydessä. Euran Luistarin kalmistossa esineetön hautaustapa alkoi jo melko aikaisin, 1100-luvulla.
Maskun Humikkaan risti-retkiakaisessa ruumis-kalmistossa noin 1050-luvulla, suuri osa vainajista on haudattu jalat kohti itää, eli kristilliseen tyyliin. He olivat siis omaksuneet kristinuskon vaikutteita melko suuressa määrin. Toisin kuin Eurassa hautaustapa ei kuitenkaan ollut esineetön, eli täysin kristillinen, vaan vainajat haudattiin runsaiden korulöytöjen ja aseiden kera.
Raision Kansakoulumäen kalmisto sijoittuu 1100-luvulle ja nekin ovat pääsääntöisesti itä-länsi suuntaisia ja vainajat oli haudattu puuarkkuihin. Haudoista on löydetty koruja ja hopearahoja. Varsinaisten pukukorujen lisäksi hautoihin on laitettu vain hyvin vähän esineistöä, mikä viittaa kristilliseen hautautaukseen. Mäellä sijaitsi Raision ensimmäinen puinen kirkko, jonka perustukset olivat nähtävissä vielä 1700-luvulla.
Halikon Rikalanmäki sijaitsee Halikon jokilaaksossa lähellä Rikalan linnamäen linnavuorta. Rikalan mäellä (moreeniharjanteella) sijaitsee kalmistojen lisäksi myös perinnebiotooppi Rikalan niitty, jolla on monenlaisia ihmisten toimintaan liittyviä kulttuurikasveja, arkeofyyttejä. Halikon Rikalan Ruumiskalmisto sijoittu 1000-1100-luvuille ja se on löytörikas. Se ei siis todennäköisesti sijoitu kristilliselle ajalle.
Peräti neljässätoista haudassa on aseita, joista kymmenen on miekkoja. Yhdessä miekoista lukee "In Nomine Domini", mikä on selkeästi kristillistä vaikutusta, jota miekan sijoittaminen hautaan ei kuitenkaan ole. Naisiksi oletettujen vainajien haudoista on löytynyt runsaasti koruja. Lisäksi haudoista on löydetty mm. astioita ja rahoja. Haudoista on merkkejä tulenpidosta, mikä saattaa liittyä hautajaisrituaaleihin.
| Ristiretkiaikainen miekka CC-BY-4.0 Museovirasto |
Kanta-Hämeen Janakkalan muinaishaudan miekkamies kuoli ristiretkiajan ja keskiajan taitteessa, noin vuonna 1300. Kallon perusteella hän oli aikuinen mies. Vainajan kasvoille laitettu hiilenpala ajoittuu noin vuoteen 1000. Haudan lyhyempi Z-tyyppinen miekka on noin ajalta 950-1050 ja pitempi miekka noin 1050-1200. Lisäksi haudassa olivat ajoittamaton keihäänkärki, kirves ja puukko. Haudan esineistö on siis ajoitukseltaan vaihteleva.
Miekkamiehellä oli kuollessaan parantuneita teräaseiden aiheuttamia vammoja. Vainaja oli kuollessaan hyväkuntoinen ja saanut hyvää ravintoa. Se, että hautaukseen liittyy näin paljon hautalahjoja, viittaa siihen, ettei kristillinen käsitys ollut täysin omaksuttu. Tällaisia löytöjä on tehty muitakin varhaiskeskiajalla.
Mikkelin Tuukkalan kalmisto ajoitettiin aikoinaan 1050-1300 lähinnä esinelöytöjen perusteella. Se onkin selkäesti ristiretkiaikainen kalmisto. Myöhemin on todettu mm. radiohiiliajoituksen perusteella, että kalmisto on todennäköisesti perustettu 1200-luvun puolivälissä ja sen käyttö on jatkunut 1450-luvun puoliväliin katkeamatta.
Tuukkala siirtyi läntiseen kulttuuripiiriin Pähkinäsaaren rauhan myötä ja katollinen usko levittyi alueelle ilmeisesti vasta 1400-luvulla. Jos siis ristiretkiaika jatkui alueella kulttuurisesti 1400-luvun puoliväliin, jäi keskiaika kulttuurisesti todella lyhyeksi, jos sitä edes kuunnolla ehti ollakaan.
Suomen vanhin kirkko
Suomen vanhin tunnettu kirkko on nykytiedon mukaan Ravattulan Risti-mäellä, Aurajoen varrella Kaarinassa. Se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Kirkko on rakennettu 1100-1200-luvun vaihteessa, eli ristiretkiajalla.
Kirkko on rakennettu romaaniseen tyyliin, joka oli suosittu varhaisemmalla keskiajalla Euroopassa. Kooltaan kirkko oli 10 x 6 metriä. Kirkkorakennus on ajalta ennen seurakunnallista järjestäytymistä ja on ilmeisesti toiminut läheisen kylän kotikirkkona (tai ehkä yksityiskirkkona) 1200-luvun alkupuolelle saakka. Siitä on jäänyt jälkeen hyvin säilynyt kiviperustus.
| Ravattulan Ristimäen kirkon kivijalka CC-BY-4.0 Tiitinen Teija, Museovirasto |
Kirkko sijaitsee myöhäisrautakautisen kalmiston keskellä. Alueella sijainnut kalmisto on ollut laaja ja ajoittuu ajalle 1050-1250 jaa. Haudattujen vainajien vaatetus on ollut myöhäisrautakautista ja niissä on käyetty pronssispiraali-koristelua. Kirkon paikalla on keskiajalla sijainnut puinen muistoristi.Alueen tutkimukset ovat käsittääkseni edelleen käynnissä.
1230-luvulla alettiin Nousiaisten Koroisilla hirsisen piispankirkon rakentaminen, kun Suomen ensimmäinen varsinainen piispa Tuomas oli saanut siihen Paavilta valtuutuksen. Kirkko paloi vain parikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen ja paikalle rakennettiin pian uusi puinen kirkko. Tämän kirkon perustukset ovat yhä näkyvissä. Ennen uskonnollista keskusta paikalla ajatellaan käydyn kauppaa, mihin viittaavat löydetyt rahat. Noin vuonna 1300 piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Turkuun.
Ravattulan Ristimäen kirkko ei aikanan tuhoutunut esim. tulipalossa, vaan se yksinkertaisesti vain hylättiin tuntemattomasta syystä. Koroisten piispankirkko sijaitsi noin puoli välissä Ristimäen ja nykyisen Turun tuomiokirkon välissä. Matka olisi ollut sekä kävellen että varsinkin veneitse Aurajokea myöten kohtuullisen nopea.*3 Voihan olla*4, että Ristimäen kirkon väki alkoi yksinkertaisesti käydä piispankirkossa, kun se oli niin lähellä. Myöhemmin ei tuomiokirkkoonkaan ollut valtavan pitkä matka. Samalla oma vaatimaton pikkukirkko unohtui.
______________________________________________________
* Länsimainen ajanlasku alkaa meillä historiallisen ajan alkaessa. Historialliseksi ajaksi lasketaan aika, jolloin kirjoitustaito on edes teoreettisesti käytössä. Sitä edeltävä aika on esihistoriallista aikaa ja tässä tapauksessa rautakautta. Meillä kirjoitustaidon saapumisajaksi katsotaan usein kristinuskon saapuminen, vaikka käytännössä moni kristitty oli jopa uskonpuhdistuksen jälkeenkin melko pitkälle lukutaidoton. Kirkko toi kuitenkin mukanaan kirjoitustaitoista ammattikuntaa kuten pappeja ja munkkeja. Lisäksi Ruotsin valtio oli ristietkiajalla historiankirjoituksen piirisssä eli sen vallan ulottuminen Suomeen ulotti meillekin historiallisen ajan, vaikka käytännössä se näkyi peräpitäjissä vasta hiljalleen.
* Lalli voi myös viitata termiin "lallokki", "karvalalli" (eli karhu). Lalli voi viitata myös isoon tukevaan mieheen tai jättiläiseen. Lalli esiintyy näissä merkityksissä mm. suomalaisessa paikannimistössä.
* Vanhaa Ravattulantietä pitkin kävelymatkaa on (Googlen kartoilla) n. 3,5 km Ristimäeltä Koroisten kirkolle ja 5,2 km Turun Tuomiokirkkoon (samaa tietä). Eräiden arvelujen mukaan se tie saattaisi olla paikoin jopa rautakaudelta peräisin, vaikka asiasta ei ilmeisesti olekaan arkeologista näyttöä. Kaikki kohteet ovat lähellä Aurajokea ja niiden välitse on pystytty vieläkin sujuvammin liikkumaan veneitse.
*Tämä on omaa pohdintaani, eikä minkään historiallisen tutkimuksen tulosta. Vaikea sitä olisi ehkä tutkimuksellisesti todistaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti