Keväällä vihertää vuohenputki

"Vuohenputkea on hyvin vaikea hävittää kasvupaikaltaan,

melkeinpä paras keino on syödä se pois."
-Toivo Rautavaara

Vuohenputken tunnitaminen
ennen kukintaa on haastavaa.

Vuohenputki (Aegopodium podagraria) ei ole villivihannes-aloittelijan ystävä, vaikka onkin kevään ensimmäisiä viherherkkuja. Ongelma on siinä, että sen voi sekoittaa myrkyllisiin myrkkykatkoon, myrkky-keisoon ja hukanputkeen. Hukanputki ja myrkkykatko ovat eteläisiä, harvinaisia lajeja. Useimmiten sen tosin sekoittaa täysin vaarattomaan karhunputkeen.

Tunnistaminen on helpointa kukkaosista, joita ei vielä keväällä näy. Parasta onkin varmistaa vuohenputken kasvupaikat jo edellisenä kesänä, ennen kuin lähtee niitä seuraavana keväänä poimimaan. Keväällä vuohenputken varmin tuntomerkki on lehtiruodon kouru (joka ilmeisesti tosin löytyy hukanputkellakin - tosin lehdet ovat varsin erilaiset). Vuohenputkella on myös leveyssuunnassa leveämmät lehdet kuin myrkkykeisolla. Myrkkykeiso kasvaa yleensä matalassa rantavedessä.

Vuohenputki kuuluu niihin kasveihin, joista laiska puutarhuri on iloinen: saa helposti syötävää - ja ahkera vihainen: mahdoton rikkaruoho. Se on myös kasvi, joka kannattaa kutsua metsäpuutarhaan, jos sellaista on perustamassa. Kannattaa kuitenkin miettiä jo valmiiksi tarkkaan, mihin sen haluaa, koska eroon siitä on vaikea päästä.

Vuohenputken maku on parhaimmillaan, kun versot kerätään vaaleanvihreinä. Nuorena sitä voi käyttää silppuna salaatissa ja pinaatin tapaan. Sitä voi myös hapattaa, pakastaa tai kuivata talven varalle. Kuivattuna se on myös mauste. Lehdet sisältävät rautaa ja c-vitamiinia (28-47 mg/100g). Vuohenputkea kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa.