Japanilainen viuhkataide

Japanilainen viuhkataide on ikivanhaa. Kokoontaittuva viuhka on sieltä kotoisin ja kiinalainen pyöreän viuhkan valmistus kehittyi siellä huippuunsa. Pyöreän viuhkan on arveltu syntyneen, seurauksena kasvonaamion käytöstä leyhyttelyyn. Taitettavalla viuhkalla Taitettava viuhka puolestaan on avattuna kuin aurinko säteineen, japanilaisuuden symboli. Japanissa se on ollut yhtälailla osa miesten kuin naistenkin asua.

Viuhkalla on ollut tärkeä osa myös japanilaisessa esittävässä taiteessa - niin teatterissa kuin tanssissa. Viuhkasta tuli niin olennainen osa asua, että siitä kehitettiin myös taisteluversio (tessen, gunsen, saihai ja uchiwa), jotka saatettiin ottaa mukaan paikkoihin, joihin mentäessä muut aseet oli riisuttava. Viuhkoilla taistelutaito tunnettiin nimellä tessenjutsu. Taisteluviuhkat levisivät myös Koreaan ja Kiinaan. Sotaisan kauden jälkeen näistä itsepuolustusvälineistä tuli osa korkea-arvoisten samuraiden sotisopaa.


Viuhkan valmistuksen taito

Tasaisen viuhkan (uchiwa) valmistus saapui Kiinasta Japaniin 400-600-luvuilla; myöhemmin taitettava viuhka (hiôgi tai vain ôgi) syntyi Heian kauden alussa 700-800-luvuilla. Genjin tarinassa sitä käytetään jo välineenä rakkauden viestien välittämiseen. Viuhkalla olikin tärkeä asema japanilaisessa hovikulttuurissa, jota kirja kuvaa.

Vanhimpia viuhkanvalmistuksen keskuksia on Kyoton alue. Koska paperi oli kallisarvoista, taitettavat viuhkat valmistettiin aluksi yhteensidotuista puuliuskoista, jotka olivat japanilaista sypressiä (hinoki). Sittemmin puuliuskoja alettiin maalata kauniilla maalauksilla. Sitten viuhkoja alettiin valmistaa liimaamalla paperi puusuikaleihin ja paperiviuhka oli syntynyt. Heian kauden lopulla upeilla rungoilla varustetuista viuhkoista oli kehittynyt ylellisiä käsityöesineitä.

Zen-munkit veivät taitettavan viuhkan Kiinaan 900-1200-luvulla Kamakura-kaudella, jolloin viuhkanvalmistus kehittyi ja viuhkapaperista tuli kaksipuoleinen. Viuhkoista tuli osa japanilaista teatteria. Viuhkat jatkoivat matkaansa Kiinan kautta Intiaan ja Eurooppaan asti. Espanjalaiset olivat keskeisessä osassa viuhkanvalmistuksen saapumisessa Eurooppaan ja Italia oli aluksi tärkeä valmistusmaa. Euroopassa kehittyivät kangas- ja pitsiviuhkat. Kun eurooppalaisia viuhkoja tuotiin Japaniin, alettiin sielläkin valmistaa silkkiviuhkoja.

Viuhkapaperin maalauksesta kehittyi taidemuoto Edo-kaudella 1690-1868, jolloin viuhkan valmistus levisi uuden pääkaupungin, nykyisen Tokion alueelle ja Japani eristäytyi ulkomaailmasta. Viuhkat olivat eräs tunnustettu maalaustaiteen muoto. Kuten muissakin japanilaisissa maalauksissa, niissäkin kuvattiin usein luonnonaiheita ja maisemia. Hienoimmat viuhkamaalaukset ovat kansallisaarteita.

Nykyään perinneviuhka valmistuu tavallissesti japanilaisesta käsintehdystä Washi-paperista ja bambu kehikosta.


Taitettavasta viuhkasta on monia tyyppejä

Shimai-sen on Nô-teatterin käyttämä viuhka, josta on kullakin koulukunnalla oma versionsa.

Mai-sen (tanssijanviuhka) on käytössä japanilaisissa perinteisissä tanssiesityksissä ja siitäkin on eri muotoja eri tarkoituksiin.

Natsu-sen (kesäviuhka) viuhkaa on suurempaa miesten (halkaisija 23 cm) ja pienempää naisten (20 cm) mallia. Näissä viuhkoissa käytetään sekä silkkiä että washi-paperia ja ne on tehty sopimaan yhteen kimonojen kanssa.

Byakudan-sen (santelipuuviuhka) viuhkat tehdään santelipuusta ja ne tuoksuvat sille pitkän aikaa. Ne voidaan valmistaa joko hi-ougien tapaan tai käyttää puun ohella washi-paperia.

Chaseki-sen (teehuoneviuhka) on teeseremonia viuhka jota on naisten (15 cm) ja miesten (18 cm) mallia. Siinä voi olla erilaisia aiheita teeseremoniallisia aiheita, kuten runolliset ohjeet teeseremonian suorittamiseksi tai seremoniaan liittyviä kukkia tai makeisia.

Shikifuku-sen (Shu-u-gi-sen) ovat seremoniaviuhkoja. Virallisen kihlauksen yhteydessä morsian ja sulhanen vaihtavat tällaisia viuhkoja keskenään. Miehillä on kahta mallia perinteistä valkoista ohutrunkoista ja länsimaiseen pukuun sopivaa. Suruviuhkat ovat mustarunkoisia ja tumman harmaita ja niitä käytetään vain hautajaisissa.

Kazari-sen (koristeviuhka) ovat seinälle ripustettavia koristeviuhkoja, jotka on piirretty tai tussimaalattu.

Hi-ougi (sypressiviuhka) on perinteinen seremoniaviuhka, jota muodostuvat sypressi lastuista, jotka on sidottu silkkinauhalla. Nykyään sitä käytetään lähinnä buddhalaisissa luostareissa, shinto temppeleissä ja hoviseremonioissa. Pappien ja munkkien viuhkat ovat koristelemattomia, mutta hovin naisten viuhkoissa ja hovitanssiviuhkoissa ovat värikkäästi maalattuja ja niissä on koristeena kukkia ja liehukkeita.

Chu-u-kei, Bonbori ja Onatsu-sen ovat munkkien seremoniaviuhkoja. Chu-u-kein ylä osa levenee y-muotoiseksi suljettunakin. Bondori on sen pelkistetty muoto, joka on lähinnä budhalaisten lähetyssaarnaajien käytössä. Onatsu-sen on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön ja chu-u-keita puolta pienempi.

Mame-sen ovat nukkien viuhkoja, joiden koko on 3-9 cm.

Lähteitä ja lisätietoa:
The Noh Com: Passing Down the Culture of Japanese Fans
Traditional Japanese Crafts: Boshu fan, Kyoto folding fan, Kyoto round fan & Marugame round fan
Introduction to Kyosendo
Breeze stirring over Bamboo strips (korealainen viuhkataide)
China Culture: Fantastic Chinese Fans