Mehendi

Ihon värjäys on varmasti eräs vanhimpia koristautumistapoja. Ihon värjäystä on kolmea eri lajia, eli ihon pinnalle jäävää ja siitä helposti pyyhkiytyvää maalikerrosta kuten meikit eli kosmetiikka, ihon pintakerroksen keratiiniin sitoutuvat värit kuten henna sekä ihon syväkerroksiin painetut tatuoinnit. Pintakerokseen sitoutuneet värit pysyvät iholla kunnes iho uudistuu, tatuoinnit sen sijaan ovat pysyviä ja vaikeita poistaa.

Naisten käyttämän hennavärjäyksen historia ulottuu itäisellä Välimerellä ainakin myöhäiseen pronssikauteen ja se liittyy tunnetusti ainakin foinikialaisten jumalien häämyytteihin (Baal ja Anat). Myös minolaisen Theran kaupungin seinämaalauksissa ennen 1650 eaa näkyy naisilla koristelua joka muistuttaa mehendiä. Välimeren rannikolta on löydetty paljon naisten patsaita, jotka ovat peräisin ajalta 1500-500 eaa, ja joissa korotettu käsi on koristeltu hennatatuoinnin tapaan.

Hennayötä on vietetty ennen häitä kaikkien niiden kulttuurien parissa, joissa hennankäytön perinne on elännyt: Välimeren rannikon juutalaisilta Intian hinduille saakka. Henna on liittynyt myös moniin juhliin juutalaisten Purim-juhlasta intialaiseen Diwaliin. Hennan käyttö naisellisiin koristeluihin on käytännössä levinnyt Atlantin rannikolta (Marokko) Intiaan.

Ihon pintaa on ehkä värjätty Euroopassa myös samankaltaisella morsinkovärillä - joka on sinistä. Tähän värjäykseen ovat mahdollisesti innostuneet keltit, erityisesti nyky-Skotlannin alueella asuneet muinaiset piktit. On epäilty, että keltit olisivat tehneet tatuointinsa morsingolla, mutta käytännön kokeilut ovat osoittaneet, ettei morsingolla voi tatuoida, sillä sen lääkeaineet parantavat "tatuointiarvet". Tatuointiväri siis työntyy ulos ja jättää jäljelle paranevan arpikuvion, joka katoaa. Morsingolla haavoja parantavia ominaisuuksia, mutta väri täytyy ensin pelkistää, eikä prosessi välttämättä tuolloin ollut kovin hygieeninen (ks. pytty- tai pottasininen).

Pelkistämiseen on tosin voitu käyttää myös nk. tuhkalipeää eli potaskaa (K2CO3), joka on melko puhdasta ja haitatonta iholle. Morsinkoa on myös käytetty, jolloin sen värin ovat esiin tuoneet maitohappobakteerit tai hiivat (osa antibakteerisia)*, jotka nekään eivät ole myrkkyä iholle. Sidoksena olisi ehkä voitu käyttää hunajaa, jolla silläkin on tulehdusta estäviä ominaisuuksia. Ehkä keltit ajattelivat, että väri tekee heistä vaikeammin haaavoittuvia ja värjäsivät siksi ihonsa morsingolla ennen taistelua. Toisaalta voi olla, että olikin kyse kuparivärillä tehdyistä tatuoinneista, jotka hapettuivat sinivihreiksi. Joiltakin eteläisemmiltä kelteiltä on kuparitatuointeja löydetty. Kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt niitä elävällä ihmisellä (kupari on myrkyllistä).

Molemmat kasvit tekevät hyvää iholle, joten ne eivät itsessään ole pahoja ihovärejä. Sen sijaan muut aineet, joita käytettyihin väriseoksiin lisätään, eivät aina ole yhtä hyödyllisiä tai vaarattomia. Kadulla ei pitäisikään antaa kenenkään värjätä ihoaan. Värjääjän tulisi myös aina pystyä osoittamaan, mistä aineista hänen värinsä on sekoitettu. Niin sanotu mustahenna on vaarallisinta, sillä siihen on aina lisätty jotakin liuotinta tai jotain muuta väriä kuin hennaa. Turvallisinta on sekoittaa väri itse kaupan hennasta.

Hennavärin resepti
50g hennajauhetta (siivilöityä)
sitruunamehua (vaikkapa pullotettua)
1/2-1 1/2 rkl sokeria
5-10 ml laventeli- tai teepuuöljyä (tea tree)

Sekoitetaan jauhetta ja mehua paksuksi massaksi. Tarvittavan mehun määrä vaihtelee. Annetaan vetäytyä noin puolivuorokautta huoneenlämmössä, kunnes väriä alkaa vapautua ja kulhossa olevan hennan väri muuttuu. Sitten lisätään sokeria, niin että seos muuttuu sulavaksi ja sitten lisätään öljyä.

Teepuu öljy on turvallista ja tehokasta, mutta haisee melko pahalle (paremmantuoksuisia, mutta harvinaisempia ovat kajeputöljy ja ravensaraöljy). Laventelikin sopii ihan hyvin, mutta sitä kannattaa käyttää 10 ml. Mitä enemmän öljyä lisää, sitä tummempi henna. Näissä tuoksuöljyissä on hennan kanssa reagoivaa ainetta, joka vahvistaa sen väriä. Annetaan seoksen seistä vielä-toinen puolivuorokautta huoneenlämmössä, sekoitetaan tasaiseksi ja lisätään tarvittaessa hennaa tai mehua, jotta seos on sopivan paksua.

Pursottimen voi valmistaa esimerkiksi sellofaanista kiertämällä se ohueksi tötteröksi, täyttämällä tötterö ja teippaamalla kiinni tai voit käyttää vaikkapa kaupan miniporkkanoiden pussia, jonka kärkeen leikkaat varoen pienen pienen reiän. Väriä voi levittää myös siveltimellä.

Ohjeita morsinkovärille:Rowan's Woad Page
Make Your Own Woad

Linkkejä ja lähteitä:Henna page
Ylen eläväarkisto: Hennatatuoinnit
Coloria: Lawsonia Henna

* Hiivojen suku on laaja. Kyse on siis eri hiivoista (lähinnä: saccharomyces cerevisiae), kun ihmiselle sairauksia aiheuttavat hiivat (candidat ja cryptococcus neoformans ).