Pyhyydestä

Pyhän kohde vaihtelee kulttuurista
toiseen. Ibis oli muinaisille egypti-
läisille pyhä lintu.

Käsite pyhä on monien muiden aineettomien käsitteiden tavoin vaikeasti tavoitettavissa. Sanan merkityksestä on vaistonvarainen käsitys, jonka avulla pystyy erottelemaan asioista, ovatko ne pyhiä vai eivät, mutta sen merkityksestä on vaikea antaa tarkempaa selvitystä. Ajatus pyhästä kuten ajatus rakkaudesta tai uskosta pakenee selittäjäänsä. Pyhä on enemmän kokemuksellista kuin sanallista kieltä.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan käsite pyhä merkitsee alunperin joko "maallisen yläpuolella oleva, kunnioitettava, palvottava, pelättävä." taikka "Jumalan kanssa läheisessä yhteydessä oleva" sekä"Jumalalle, jumalanpalvelukseen omistettu, kunnioitettava, palvottava." Toisaalta sanalla 'pyhä' on myös arkisempi merkitys, joka viittaa asiaan, joka on "velvoittava, ehdoton, peruuttamaton, juhlallinen; kunnioitettava, jalo, puhdas" lisäksi sanalla pyhä voidaan viitata myös pyhäpäivään tai sunnuntaihin.

Kielitoimiston kuvaus on vahvasti kristinuskon ja oman kulttuurimme värittämä, sillä kaikissa kulttuureissa pyhä ei viittaa yhteen erityiseen Jumalaan vaan erilaisiin jumaluuksiin ja henkiolentoihin, joita kyseisessä uskomusperinteessä palvotaan ja kunnioitetaan.

Hindujen pyhä joki Gagnes laskee ohi pyhän kaupungin
Varanasin. CC-BY-2.0 by Babasteve

Sana pyhä on sukua käsitteelle tabu, jonka alkuperäinen merkitys on ollut: "jnk pyhäksi, vahingolliseksi tms. katsotun tekemistä, mainitsemista tm. koskeva uskonnollinen t. uskomuksellinen kielto t. sen kohde" (kielitoimiston sanakirja). Sekä pyhinä että tabuina pidetyt asiat ovat herättäneet ihmisissä hiljaista kunnioitusta ja jopa sanatonta pelkoa. Molempia yhdistää myös uskonnollinen elementti.

Wikipedian aiemman määritelmän mukaan "Pyhä on tavallisesta, maallisesta ja profaanista erotettu. Pyhä on jotakin mitä pidetään erillään konkreettisesti tai kuvaannollisesti; ajanlaskussa pyhä on ollut päivä, joka eroaa arjesta, joka taas on varattu työlle ja suurille kodin askareille." (05.09.2006).


Pyhän etymologia

Suomenkielen sanan pyhän alkuperäinen merkitys viittaakin mahdollisesti juuri tabuun, sillä se saatta olla läheistä sukua sanalle piha ja on alunperin merkinnyt kiellettyä ja rajattua. Pyhän rikkoja on saanut vainajat ja muut henkiolennot vastaansa. Pyhä on voinut olla esimerkiksi kielletty, aidattu alue uhrilehdossa, jonne on vain heitetty uhreja. Samalla lailla oma kotikontu, suvun omistamat maat (piha) olisi tuntunut muinaisajan ihmisestä arvokkaalta eli pyhältä. Siihen olisivat liittyneet myös omat esi-isät ja suvun haltijat. Samanlaista pyhyyden tunnetta tuntee moni kotimaatansa kohtaan tänäkin päivänä.

Voi olla, että sana pyhä on sukua sanalle piha. By MaSii

Myös esimerkiksi germaanisissa ja latinalaisissa kielissä pyhää tarkoittavan sanan alkuperä (pdf) on erottamista tarkoittavassa käsitteessä. Itse asiassa sana saattaisi ehkä olla myös germaanista lainaa, kuten sanat pyyhkiä ja pyrkiä ja sen muutos germaanisesta kielestä ugrilaiseen olisi ollut samantapainen. Hebrean pyhää tarkoittava sana "kedushah" (קדושה‎) viittaa sekin erillisyyteen ja erottamiseen. Juutalaisuudessa pyhä on erotettu ja erottelua ylläpidetään sekä lain että hengellisin keinoin.

Tutkimushistoriassa on kuitenkin helposti unohdettu Venäjällä puhuttavien sukukielten vastaavat käsitteet. Erämordvan sana pežet merkitsee sekä syntiä että viitta Jumalan avuksi huutamiseen. Moksassa on säilynyt johtamaton vartalo peže, joka viittaa paitsi  myös valan vannomiseen. Synti ja valan vannominen liittyvätkin toisiinsa juuri pyhän käsitteen kautta. Suomessa ja monissa muissakin kielissä käytetään usein ilmaisua pyhä vala. Myös mordvan äänteellinen suhde itämerensuomalaisiin kieliin on kiinteä.

Permiläisissä kielissä on sanaa pyhä muistuttavat sanat. Komin pež merkitsee "pakanallinen, epäpyhä, likainen; lika" ja  udmurtin pož on merkitykseltään "likainen, saastainen". Permiläiskielen sanat palautuvat alkumuotoon piša, josta myös mordvan kielen ilmaisu ja saamenkieliset (pohjoissaamessa bassi) muodot ovat lähtöisin. Tällöinen kehitys kantasuomessa olisi kulkenut pi-tavusta pü-tavuun ilmeisesti pyhä ja piha sanojen merkityserojen korostamisen vuoksi. Vastaavaa kehitystä on ollut myös muilla samankaltaisilla sanapareilla.

Saamelaisten palvontamenoja (1700-luku).

Epäpyhän ja pyhän läheinen yhteys ei ole suomellekaan vierasta. Suomenkielen Värmlannin murteissa sana pyhä merkitsee vastakkaista eli epäpyhää. Itämurteissa tunnetaan kirosana pisa, jota pidetään lainana saamelaiskielissä. Käytöltään sana muistuttaa sanaa hiisi, joka sekin on alunperin tarkoittanut pyhää tai uhri paikkaa, mutta muuttunut kristinuskon myötä kirosanaksi. Samanlaista pyhän ja epäpyhän lähentymistä on tapahtunut myös manauksessa jumalauta.

Muissakin maailman kielistä epäpyhän ja pyhän käsitteet liittyvät toisiinsa. Latinassa sacer merkitsee myös kirottua ja manalan jumalalle vihittyä. Samanlainen kehitys on ollut myös sanalla tabu, joka merkitsee epäpyhää tai kiellettyä, vaikka sen alkuperäinen merkitys polyneesialaisissa kielissä on ollut pyhä.

Sanalla pyhä on suomalaisugrilaisissa kielissä paljon erilaisia sivumerkityksiä. Sellaisia ovat "varattu, omistuksessa oleva", "vakituinen", "hyvä, turvallinen, puhdas",  "joutoaika, juhlapäivä" (sunnuntai) ja "uhripaikka". Sanan johdokset puolestaan merkitsevät esimerkiksi  "suojelemista", "huolehtimista" ja  "erottamista". Kristinusko on myöhemmin värittänyt näkemystämme pyhästä oman käsityksensä mukaisesti. Sana (püha) onkin tullut merkitsemään paastoa, hurskautta ja sunnuntaihin. Näihin käsitteisiin se viittaa myös monissa muissa suomalaisugrilaisissa kielissä, joista vatjassa se viittaa myös paastoruokaan.


Kristinuskon vaikutus käsitykseen pyhästä

Pyhä Yrjö. Ikonit kuvaavat
ortodoksisen kirkon pyhiä.

Pyhä on Jumalan ilmenemistä tässä maailmassa.  Raamatussa käsitteellä pyhä on sekä jumalanpalveluselämään (eli palvontaan) että moraaliin (oikeaan elämäntapaan) viittaavia merkityksiä. Kristinuskon näkökulmasta pyhä on ihmisen yläpuolella oleva voima, joka käsitetään Jumalaksi. Vanha testamentti liittää pyhyyteen seuraavia ominaisuuksia: yliluonnollinen voima, vaarallisuus, suuruus, ylevyys, oikeudenmukaisuus ja puhtaus. Siinä ihminen ottaa vastaan pyhyyden jumalalta. Uusi testamentti kutsuu pyhiksi Jeesusta, hänen pelastustyötään sekä jumalalle kuuluvia ihmisiä.

Ortodoksisessa uskossa pyhää käytetään sekä "nimityksenä henkilöstä, jonka paikalliskirkon tai patriarkaatin Pyhä Synodi on kanonisoinut eli julistanut virallisesti pyhäksi. (Vrt. Agia, Agios, Svjato, Sant, Santa, Sankt, St.)".  Pyhäksi julistamisen perusteena voi olla esimerkiksi marttyyrikuolema, esimerkillinen elämä tai kuoleman jälkeen tehdyt ihmeet. Katollisessa kirkossa käytetty käsite pyhimys ei ole käytössä ortodoksisessa kirkossa. Pyhä on paitsi: "Jumalasta ja hänen ominaisuudestaan käytettävä määrite [...] myös ortodoksisessa kirkossa määrite ihmisestä, joka elää Hänen tahtonsa mukaisesti."

Suomen evankelis-luterilainen kirkko määrittelee sanan näin: "Pyhä (sanctus, sacer) eli sakraali on arjen ja maallisen, profaanin, vastakohta. Pyhällä tarkoitetaan yleensä jotakin asiaa ja paikka, joka on muusta erillään ja jolle on annettu erityisasema uskonnollisessa ajattelussa ja käyttäytymisessä. Pyhä on jotakin Jumalalle erotettua tai Jumalalle kuuluvaa. Pyhäksi nimittäminen ilmaisee suhteen siihen, millä on erityistä arvoa. Pyhyys perustuu symboliseen suhteeseen, joka voi olla yksilöllinen tai yhteisöllinen. Uskonnoissa kokemus pyhästä on usein yhteisöllisyyttä voimistava kokemus."  

Pyhä on yhteiskunnan maallistumisesta huolimatta luterilaiselle kirkolle keskeinen käsite. Kirkon etusivulla mainitaan heti "pyhät toimitukset" ja "kirkolliset juhlapyhät". Raamattua kutsutaan puolestaan kristinuskon pyhäksi kirjaksi. Kirkon katekismus eli opin kooste puhuu myös pyhästä kasteesta sekä Herran pyhästä ehtoollisesta. Kirkko näyttää jopa valinneen painopisteekseen vuosina 2010-2012 käsitteen pyhä.


Pyhän kokeminen

Filosofi Willian James kuvasi 1900-luvun alussa pyhän kokemusta seuraavasti: "Tunne avarammasta elämästä ja varmuus ideaalisen voiman olemassaolosta."; "Tunne ihanteellisen voiman lempeästä vaikutuksesta elämään."; "Ääretön haltioitunut vapauden tunne." sekä "Tunnekeskuksen siirtyminen rakastavan ja sopusointuisen kiintymyksen suuntaan." Filosofin mukaan nämä kokemukset näkyvät kääntyneillä ja voimakkaan uskonnollisen kokemuksen läpikäyneillä.


Animismissä henkiä
on kaikkialla.

 Pyhän kokemus voi poiketa paljonkin meille tutusta kristillsestä näkökulmasta. Animismi eli sielu-usko on käsite, jonka mukaan kaikilla olioilla on sielu. Animisteille koko maailma on täynnä henkiä ja luonto on kaikkineensa pyhä. Henkiolentojen toiminnasta johtuvat maailman tapahtumat. Lisäksi on erityisiä paikkoja, kuten vesiä, korkeita maastokohtia, rotkoja, metsiä, puita ja kiviä, joita pidetään poikkeuksellisen pyhinä. Monien luonnonkansojen näkökulmasta ihminen on melko tasavertainen luonnon-voimien, eläinten ja kasvien kanssa. Japani-laiseen kansanuskoon perustuvassa shinto-laisuudessa on paljon animistisia piirteitä ja siihen kuuluu usko erilaisiin henkiin, juma-luuksiin (kami) ja esi-isiin.

Muinaissuomalaisessa maailmankuvassa on ollut animistisia piirteitä. Asioilla oli oma henkinen tai hengellinen ulottuvuutensa, eli väki. Vedessä oli veden väki ja tulessa tulen väki. Jopa puutikkua sormessa voitiin kutsua puunväen vihaksi. Asian tai esineen väkeä kutsumalla voitiin saada se haltuun. Pajassa oleva pajanväki ja metsällä metsänväki auttoivat tärkeissä töissä. Kenties tutuin meille on maanväki eli maahiset.

Saamelaisten pyhät paikat ovat seitoja, joiden henkiä tai haltijoita lepyteltiin lahjoilla. Muinaissuomalaisessa maailmankuvassa seitaa vastaava pyhä paikka oli hiisi. Seitakiviä muistuttavia paikkoja ovat esimerkiksi norppakivet Astuvan salmen alueella Ristiinassa. Alue on paremmin tunnettu muinaisista kalliomaalauksistaan.

Buddhalaisuudessa pyhyys liittyy yksilön jalouteen. Jalolta henkilöltä odotetaan tiettyä (henkistä) puhtautta. Tällaista ihmistä saatetaan kutsua länsimaisittain pyhäksi. Islamissa Jumalaa (Allah) pidetään pyhyyden alkuperäisenä lähteenä. Pyhyys kuuluu yksin hänelle.


Lehmä on hinduille pyhä. Tässä se
esiintyy paimenjumala Krishnan kanssa.

 Hindulaisuus puolestaan on täynnä kaikenlaista pyhää. Sen näkemyksen mukaan kaikki elämä on pyhää, minkä vuoksi ihanteellinen hindu nouttaa loukkaamattomuuden eli ahimsa periaatetta. Puja eli palvontarituuali toimitetaan aina pyhän veden, mieluiten Gagnes joen veden avulla. Hindulaisuudessa on monia pyhiä jokia, mutta Gagnes on niistä pyhin. Usein lootusta käytetään pyhän vertauskuvana, sillä sen sanskriitin kielinen nimi panka-ja merkitsee mudasta syntynyttä. Huolimatta siitä, että kasvin juuret ovat mudassa, itse kukka nousee puhtaana veden pinnalle hylkien jopa vesipisaroita.

Pyhätavu tai alkutavu ॐ eli om tai aum (riippuen kielestä /murteesta) viittaa puolestaan kaiken elämän alkuperään Brahman-luojaan ja hänen kauttaan koko maailmankaikkeuteen. Se on kenties koko hindulaisuuden pyhin symboli. Lehmien pyhyys puolestaan juontaa juurensa siitä, että ne ovat intialaisen maanviljelyksen kulmakivi, josta saadaan paitsi maitoa ja paistamiseen käyettävää voita myös lantaa pelloille ja (kuivattuna) polttoaineeksi keittämistä varten.

Pyhän tunne ei kuitenkaan rajaudu uskonnollisen maailmankatsomuksen sisälle. Eikä se myöskään edellytä uskonnollista vakaumusta. Nykyajan maallistunut kaduntallaaja saattaa pitää pyhänä esimerkiksi elämää, luontoa, lapsia, perhettä, huolenpitoa lähimmäisistä ja kotimaata. Monille menneiden polvien perintö on myöskin pyhää. Viime vaalien alla, keväällä 2011 eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta kysyttiin, mikä heille on pyhää. Pyhiksi asioiksi nousivat arvot, ihmisoikeudet, joulun aika, osallisuuden kokemus ja oikeus olla oma itsensä. Arvokkaita, muttei kovin uskonnollisia asioita.