keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Viuhkojen jäljillä

Viime päivinä olen tutkinut eri aikakausien viuhkoja. Lähinnä olen ollut kiinnostunut barokki ja empire viuhkoista. Tässä pikku katsaus etsintöjeni tuloksiin.

Viuhkat tunnetaan jo muinaisessa Egyptissä. Vanhin tunnettu kuvaus on noin 3ooo eaa. Kiinassa viuhkojen valmistus alkoi perinteisen historiankirjoitusen mukaan 2600-luvulla eaa. Vanhin todiste kiinalaisesta viuhkasta on 600-luvulta. Kokoontaitettava viuhka (jp. sensu) kehittyi Japanissa 800-luvulla. Ne levisivät ensin Kiinaan ja sitä kautta vähitellen myös Eurooppaan. Japanissa viuhkoilla on tärkeä asemansa myös teatterin parissa (ks. oheinen kuva näyttelijästä viuhkoineen). Viuhkat tunnettiin myös Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanien parissa.

Varhais-barokin aikana suuriosa viuhkoista oli kiinteitä joko strutsin sulista tai pienestä yleensä neliskanttisesta lipusta muodostuneita. Vaikka kokoontaitettavatkin viuhkat tunnettiin, ovat ne olleet vähemmistössä. Vähitellen Kiinasta saapuneen tuonnin ja paikallisen kopioinnin seurauksena ne lisääntyivät ja saavuttivat vähitellen hallitsevan aseman. 1600-luvulta niitä on kuitenkin säilynyt vain vähän. Vanhimmat Eurooppalaiset taitettavat viuhkat ovat melko yksinkertaisia.

Empire kauden kokoontaittuvia viuhkoja siivitti antiikin ihailu, puhtaat värit, metallikoristelut (erilaisin paljetein, helmin, maalein ja kirjonnoin) ja kevyet materiaalit (kuten verkko).

Aiemmat raskaat ohuesta (kanan) nahasta ja paperista valmistetut maalatut rokokooviuhkat olivat vaihtuneet yksinkertaisiin, antiikin aihein koristeltuihin ja kevyempiin viuhkoihin, jotka sopivat aikakauden muotiin ja ajatteluun. Samalla ne olivat menettäneet kaksipuoleisuutensa. Viuhkat olivat pienentyneet, koska keveiden pukujen suojissa niille ei ollut enää aiempaa tilaa. Kuvassa 1800-1805 viuhka. (Kuva on julkaistu Public Domain eli julkisen käytön oikeuksilla.)

1700-1800-lukujen vaihteessa olivat Brittein saarilla suosiossa myös painetut ja joskus myös vesivärein maalatut paperiviuhkat, joissa oli pitkähköjä tekstejä. Tällaisia olivat esimerkiksi ennustamiseen opastavat mustalaisviuhkat tai rukouksia sisältänyt kirkkoviuhka. Sinisukka eli kirjallisista harrastuksista kiinnostunut nainen saattoi myös lueskella esimerkiksi Darwinin kasveista tai ainakin viuhka saattoi antaa sellaisen vaikutelman. Viuhkaan saattoi olla myös painettu kuningas Yrjö III:n (George III) kuva.

Viuhkoista on kirjoitettu melko vähän, mutta niistä oppii yllättävän paljon pelkästään yksityiskohtiin perehtymällä. Hyvä opiskelukohde on Fitzwilliam museon laaja viuhkakokoelma, jossa kuvat 800 viuhkan kokoelmasta. Useimmat on ajoitettu ja paikallistettu ja monissa on vielä tarkat selitykset viuhkan materiaaleista ja taidehistoriallisesta taustasta.

Viuhkojen valmistamisesta en ole vielä onnistunut löytämään paljoakaan tietoa, joten siitä toivottavasti lisää myöhemmin.


Muutamia hyviä lähteitä:
Fan Circle International, jonka sivuilla viuhkojen historian katsaus ja viuhkojen korjauksesta.
Fanan eli Fan Association of North American
linkit.
Britannian kuninkaallisen kokoelman
viuhkat (tai viuhka ja tekstiilikokoelma).
Saksalaisen keräilijän
linkit ja omakin kokoelma (jotkut ajoitukset tosin vähän mietityttävät).
Antique Fans blogi.
Place d'Eventail on valloittavien ranskalaisten keräilijöiden oivallinen tietolähde.
The Covent Garden Minuet Company: Language of Fans.
Viuhkat keskiajalta varhaisbarokkiin: Medieval and Renaissance Material Culture: Fans (maalauksia).
Sca: Kingdom of Atlantia: History of Fans
Japanilaisen viuhkan valmistajan sivusto Kyoton Viuhka (japaniksi).
Yle-kirppis: Sepolla käy viuhka (suomalaisesta keräilijästä)

Ei kommentteja: