keskiviikko 25. elokuuta 2010

Pohjolan mehiläinen

Luonnossa pesiviä Pohjolan mehiläisiä. Kuvan ottanut Ernie on antanut sen vapaaseen käyttöön. Mehiläiset sopivat hyvin puutarhaan, sillä ne lisäävät kukkivien hyönteispölytteisten kasvien satoa ja tuottavat lisäksi hunajaa. Mehiläiskasvatuksessa on tosin viime vuosina ollut ongelmia loisten ja tautien vuoksi, minkä takia kasvatus vaatii asiaan perehtymistä. Suomessa kasvatuksen keinot on pidetty mahdollisimman luonnonmukaisina.

Pohjolan mehiläinen eli pohjolan tumma mehiläinen (Apis mellifera mellifera) on vuoden 2010 maatiaiseläin. Se on pohjoisin mehiläisrotu, jota on kasvatettu pohjoisessa Euroopassa vuosisatojen ajan, ja on sopeutunut viileisiin oloihin. Sen talvehtimisominaisuudet ovat hyvät ja se herää mehiläisroduista ensimmäisenä keräämään hunajaa keväällä, kun muita pölyttäjiä on vielä vähän. Venäjällä pohjoinen mehiläinen lienee edelleen valtarotu. Ruotsissakin elvyttämiseen on panostettu ja sitä kasvatetaan Jämtlannissa. Muissa pohjoismaissa rodun katsotaankin säilyneen, meillä hävinneen.

Mustan pohjalaisen syntymä, kuvan on vapaaseen jakeluun julkaissut Emmanuel.boutetRodun ongelmana ovat olleet risteymät muiden rotujen kanssa, sillä sekarotuset ovat olleet tavallista kiukkuisempia. Suomessakin on jo useita vuosikymmeniä suosittu muita rotuja perinteisen maatiaismehiläisen kustannuksella. Olosuhteihin nähden tämä ei ole ollut kovin järkevää, vaikka muutkin rodut ovat jalostuksen myötä vähitellen sopeutuneet viileämpään ilmastoon. Sopeutumisen asteella ne eivät kuitenkaan ole lähelläkään pohjolan mehiläistä, joilla on useamman tuhannen vuoden etumatka.

Pohjolan mehiläisen historia on pitkä. Aiemmin koko Alppien pohjoispuoli oli sen hallussa, sillä Italian valtarotu Apis mellifera ligustica ja Balkanin valtarotu Apis mellifera carnica eivät pystyneet ylittämään alppeja. Sen sijaan iberian nimemimaan tummat mehiläiset onnistuivat levittäytymään pohjoiseen. Nykyiset iberian mehiläiset ovat tosin jo eriytyneet omaksi rodukseen Apis mellifera iberica. Tumma mehiläinen oli levinnyt laajalle ja jalostui kullakin taholla paikallisen ilmaston ja sato-ominaisuuksien mukaisiksi kannoiksi. 1850-luvulle saakka Alppien pohjoispuolella ei muita mehiläisiä kasvatettu ja Amerikkaan viedyistä mehiläisistä se oli ensirotu.

Nykyään kuitenkin suurimmalla osalla tätä aluetta se on korvattu muilla lajeilla, vaikka joukko perinnelajien ystäviä pyrkiikin suojelemaan sitä. Käytännössä tämä onnistuu vain eristämällä laji vaikeakulkuisille alueille kuten saaristoon, jossa ei ole muita pesiä kilometrienkään päässä. Toinen vaihtoehto on keinosiemennys. Vain näin voidaan estää risteytymien muodostuminen.

Suomessa ilmasto on liian kylmä, jotta mehiläiset lisääntyisivät luonnossa ilman ihmisen apua. Luontaisen levinneisyyden pohjoisraja kulkee Etelä-Ruotsista Balttiaan. Ensimmäiset mehiläiset tuotiin 1700-luvulla Ruotsista ja/tai Virosta. Pohjolan mehiläinen olikin pitkään valtarotuna. Italialaisia alettiin tuoda 1800-luvulla, mutta silti vielä 1960-luvulla mehiläiset olivat pääosin tummia.

Tumman mehiläisen syrjäytymisen syynä on ollut helpon mehiläisen etsintä. Pohjolan mehiläinen on monia muita rotuja ärhäkämpi. Rotujen sekaantumisesta syntyneissä risteymissä oli sen lisäksi lisääntynyttä parveilua ja vielä alkuperäistä rotuakin enemmän kiukkuisuutta. Italialaisessa on myös helpompi erottaa emo työläisistä värieron perusteella, kun pohjalaisissa erona on vain koko. Italialainen sopii myös hyvin esimerkiksi rypsihunajan tuotantoon.

Tummien mehiläisten hyvät puolet oivallettiin meillä liian myöhään. Ne talvehtivat meillä hyvin, eivätkä tarvitse niin paljon talviruokaa. Säästeliäinä ne sopivat olosuhteisiin, joissa kasvustot ovat pienehköt. Ne sopivat esimerkiksi kanervahunajan tuotantoon muita rotuja paremmin. Kiukkuisuuttakin on saatu jalostuksella karsituksi ja nykyiset kannat ovat hyvin säyseitä. Mehiläiskasvattajia on nykyään parisen kymmentä ja pesiä parisen sataa. Ainoa emokasvattaja asuu saaristossa. Aiemmin on harjoitettu myös keinosiemennystä. Tarvittaisiin uusia kasvattajia ja erityisesti emonkasvattajia eristyksissä saaristossa tai mehiläisettömällä alueella.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Heippa

Löysin googlen kautta tänné sinun blogiin ja WAU IHANAA HISTORIAN HAVINAA, tätä minä rakastan...itse luen ja tutkin 1700-lukua joten tämä on minulle paratiisi...tunnen suurta intohimoa juuri tuota vuosituhatta kohtaan ja yleensäkin historiaa kohtaan.

PALAAN VARMASTI !!!
Heidi
<3

Emppu kirjoitti...

Hei,

Kiva kuulla, että jutuistani on iloa jollekin muullekin kuin kirjoittajalle.

Terveisin Emppu