Suomen pienhevonen

“... se on ihan ihme-eläin, mitä tulee ruumiinrakenteeseen, vahvuuteen ja suhteellisuuteen, hämmästyttäviin lihasvoimiin, tyytyväisyyteen, sitkeyteen ja terveyteen. Sillä on siro ja ilmeikäs pää, korvat ovat pienet ja lyhytkarvaiset, suipot ja elävät, hyvässä asennossa ja joskus niin lyhyet, että ne juuri näkyvät tuuhean otsatukan alta. Silmissä on viisas, lempeä ja uskollinen ilme.”
- Oma maa , J.F. Fabritius -


Suomen pienhevonen on kooltaan hieman lähempänä alkuperäistä suomalaista hevosta, josta suuremmat hevoset on jalostettu risteyttämällä. Pienhevosia on Suomessa tällä hetkellä noin 500. Kaikki eivät ole missään kantakirjassa. Pienhevoskantakirja (P) perustettiin 1971. Pienhevosjalostus lähti liikkelle Pohjois-Savosta 1970-luvun alussa. Pienhevonen on sopusuhteinen, napakka ja kiltti suomenhevonen, jonka säkäkorkeus on enintään 148 cm. Yleensä pienhevoset ovat 130-148 cm korkeita.

Alkujaan suomenhevonen oli pieni maatiaishevonen, jonka säkäkorkeus oli 105-130 cm. Tullin ja ratsuväen tilastojen mukaan hevosen keskimääräinen säkäkorkeus vaihteli 1600-1700-luvuilla noin 120-130cm tietämillä. Vuonna 1900 se oli tuo taianomainen 148cm. Vuonna 1995 se oli 156 cm. Sen säkäkorkeutta saatiin nostettua ensin risteyttämällä ja sitten puhdasjalostamalla 1900-luvulla nostettiin säkäkorkeutta entisestään.

Suomenhevosen värejä ovat olleet ruskeat rautias, ruunikko ja voikko sekä vaaleammat kimo, päistärikkö ja hopeavärit ynnä musta. Miltei täysiruskeaa rautiasta (hippos-väriä) on jalostuksessa suosittu muiden värien kustannuksella niin, että ne ovat harvinaistuneet huomattavasti. Valko- eli sabinokirjavuutta ilmenee edelleen kuitenkin paljon.


Suomen hevoshistoriaa
Itämeren alueen hevoset edustavat perinteisesti pohjoiseurooppalaista rotua, jolle tyypillisiä piirteitä ovat leveä otsa, lyhyt kuono ja pitkähkö karva. Säkäkorkeus sillä oli arviolta 130 cm. Skandinaviassa hevosia on kuvattu pronssikautisissa kalliopiirroksissa ja rautakaudelta tunnetaan kuolaimiakin. Virossa vanhimmat luulöydöt ovat 1400 eaa. Länsirannikolle hevoset lienevät tulleet Skandinaviasta, Itä-Suomeen suomalaisugrilaisilta alueilta kaakosta ja etelästä.

Suomessa valjaiden osia on löydetty merovingiajalta (500-800-luvuilla), tosin kielitieteellisesti on arvioitu, että hevonen olisi tunnettu jo kivikauden lopulla. Valjaiden osien hautaaminen vainajan mukana kertoo ehkä hevosen muuttuneesta asemasta sotaratsuna, jolloin isännän ja hevosen suhde muotoutui läheisemmäksi. Ensimmäiset kirjalliset tiedot ovat 1200-luvulta, jolloin gotlantilaiset kävivät tänne kauppaa hevosilla. Kuolainhautaukset loppuivat ristiretkiin.

Keskiajalla erityisesti karjalaiset olivat kuuluisia hevosen kasvattajia ja aluetta kutsuttiinkin tammakarjalaksi. Suomalaiset laivasivat hevosia Saksaan asti, jolle kuitenkin 1500-luvulla laitettiin tiukkoja rajoituksia. Olaus Magnus mainitsi myös suomenhevoset Pohjoisten kansojen historiassaan 1555. Suomeen määrättiin perustetavaksi hevossiittoloita Kustaa Vaasan käskystä 1550 Lounais- ja Etelä-Suomeen.

Ensimmäiset tiedot suomalaisesta ratsuväestä ovat 1500-luvulta. 1600-luvulla he jo taistelivat 30-vuotisessa sodassa ns. hakkapeliittoina. Hevoset olivat 105-130 cm korkeita, pieniä ja ehkä takkuisiakin hevosia, eivätkä mitään näyttely yksilöitä.