keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tykkimyssy

Nils Schillmark: Mansikkatyttö 1780-luku, tytöllä huivin alla punaihen myssy ja sen alla kankainen tykki.Siitä lähtien, kun tutustuin empire-muotiin olen luonnollisesti ollut kiinnostunut myssyistä (bonnet). Meille tutuin myssy on ty(y)kkimyssy eli koppamyssy. Myssyn nimitys tykki, tulee sen reunakankaasta (tyg), joka nykyisin on yleensä lähinnä leveä pitsi. Pohjois-Virossa vastaavanlainen myssy tunnettiin 1800-luvun alussa nimellä pottmüts ja oli usein kukin kirjottu. Kasviaiheista kirjontaa esiintyi usein myös suomalaisissa myssyissä, erityisesti elleivät ne olleet silkkisiä.

Tykkimyssy oli ja on rippikoulun käyneiden tyttöjen ja aikuisten naisten päähine. Myssyjä käytettiin kirkossa ja juhlissa. Kirkkomatkalla myssy oli rasian suojassa. Myssyjen kansanmuotikausi kesti 1700-luvun lopulta 1840-luvulle. Sitä ennen ne olivat olleet aateliston ja porvariston muotia. Myssy oli alun alkaen isompi (ks. kuvassa oikealla) ja pieneni vähitellen muodin loppua kohden korupäähineeksi, jossa käytettiin silkkiä, taftia, damastia, palttinaa ja brokardia. Myssyjen väri vaihteli.

Myssyssä on kaksi osaa itse myssy eli silkillä tai muulla kankaalla päällystetty kova koppa ja tykki, joka saattoi olla kangasta, mutta myöhemmin useimmiten pitsiä. Myssyn kopan takaosassa on usein, muttei aina kankainen rusetti.

Pitsitykki on joko yhdestä tai useammasta pitsistä yhteen ommeltu. Pitsit on kiinnitetty ohueen valkeaan kankaaseen, jonka nimi lienee alunperin ollut tykki. Oli tavallista, että pitsejä oli pari-kolme rinnakkain. Puhutaankin pohja-, väli- ja reunapitseistä. Hienoimmat pitsit nyplättiin Raumalla. Parhaimmillaan Raumassa oli päivittäin käytössä 600 nypläystyynyä. Suositty frimodig-pitsi oli alkuperäinen raumalainen malli.

Tykkimyssy puetaan asettamalla tärkätty pitsi sileästi hiusten päälle. Sen voi kiinnittää pään ympärille sidottuun alusnauhaan eli timpiin. Alusnauha pitää hiukset pois otsalta. Tykkimyssy puetaan pitkistä hiuksista kootun nutturan päälle tai yläpuolelle. Ulkona sen päällä käyttää huivia.

Tykkimyssyn kopan voi hyvin valmistaa itsekin sanomalehdestä liisteröimällä mallin mukaan. Apuna on kuitenkin hyvä olla jonkinlainen tuki tai hattuaihio, jotta myssy saa oikean päänmuodon.

Lisätietoja ja ohjeita:
Tykkimyssyn teon vaiheita
Tykkimyssy
Tuikun puuhanurkka:
Tykkimyssyn valmistuksesta ja muutakin kansallispuvusta
Museosuomi:
Kuvia tykkimyssyistä

2 kommenttia:

Anne Ruotsista kirjoitti...

Erittäin kiinnostava sivu. Olen aloittelemassa tykkimyssyn valmistusta ja pohjan ajattelin valmistaa sinun netissä olevien neuvojen avulla.

Elli-neiti kirjoitti...

Kiva kun oli apua ja iloa.

En ole myssyn valmistamisen asiantuntija, joten kannattaa kysellä vielä tahoilta, jotka tuntevat asiaa tarkemmin ja lukea noita linkitettyjä ohjeita, joissa on tarkempaa tietoa aiheesta.